Noniin,

Uusi blogi, ja heti alkaa hirvittävä avautuminen. Aiheena tällä kertaa kirjoittajan oma perheenjäsen, jolle ei ilmeisesti ole tarttunut 18-vuotisen elämänsä varrelta minkäänlaisia käytöstapoja.

Asia on niin, että asun tällä hetkellä ulkomailla. Kävipä niin mukavasti, että veljelleni tuli mahdollisuus matkustaa opiskelukaupunkiini yhdessä erään opiskelutoverinsa kanssa. Olin huolehtiva isosisko ja kävin hakemassa veljelleni jopa paikallisen puhelinliittymän, jotta voimme pitää helpommin yhteyttä ja hän voi hädän sattuessa soittaa minulle. Kävin viemässä valmiiksi maksetun liittymän hänelle, tarjosin iltaoluen ja annoin muutamia käytännön neuvoja täällä toimimiseen. Sovimme myös, että vietämme keskiviikkona sisarustenkeskistä aikaa.

En ole nähnyt veljeäni pitkään aikaan, joten sovittuamme tapaamisen peruin omat menoni keskiviikolta. Minulla oli lippu elokuviin, mutta ajattelin että ehdin kyllä käydä siellä muulloinkin. En lähtenyt lenkille, vaan odotin että veljeni soittaa iltapäivällä sopimuksemme mukaisesti. Muut ehtivät jo lähteä elokuviin kun yhä odotin puhelua, sillä veljeni puhelin oli suljettu ja aloin jo hieman huolestua jos hänelle on tapahtunut jotain. Puoli kahdeksalta puhelin soi vihdoin, ja veli kertoo oleilleensa vain asuntolalla jossa he majoittuvat. Nyt hän voisi kuitenkin nähdä minua keskustassa. Sovimme tapaavamme metroasemalla, jossa molempien olisi vaihdettava linjaa päästäksemme keskustaan.

Soitin asemalta veljelleni, joka sanoi olevansa matkalla metrolle. Ok, hän oli myöhässä, mutta lupasin odottaa. Jonkin ajan kuluttua hän soitti uudelleen kysyäkseen mistä tietää mihin metroon nousta. Ihmettelin, miksi hän on vasta nousemassa metroon ja totesin ruokailun venyvän varsin myöhäiseksi. Veljeni oli sitä mieltä, että ehkä on jo liian myöhä tulla syömään, eikä hänellä oikeastaan olekaan juurikaan rahaa. Hän ei siis tullut, ja lähdin seuraavalla metrolla nälkäisenä asunnolleni. Olin siis haaskannut koko iltapäiväni. Otti päähän.

En ymmärrä miten tällaista voi käydä. En usko että kyse on siitä, etteikö veljeni olisi halunnut nähdä minua. Kyse on luultavasti silkasta ajattelemattomuudesta. Mutta silti ihmetyttää, että olemme saaneet samassa perheessä kasvaneina suunnilleen saman kasvatuksen, mutta minä en ikinä voisi tehdä noin ja veljeni näköjään voi. Luulen, että tulemme keskustelemaan asiasta joskus myöhemmin. Varsinkin sen takia, että siskon voi vielä lepyttää, mutta tyttöystäviä ei ainakaan kohdella noin..