Jahas, syntymäpäiväni lähestyy taas. Olen kyllä iloinen siitä, sillä vielä tässä vaiheessa otan jokaisen vuoden kokemuksineen mielelläni vastaan. Vuosia täyttyy siis vasta 23, ja itseäni vanhempien kanssa viihtyvänä olen varsin tyytyväinen päästessäni hieman kauemmas teiniluvuista. Hieman alkaa tuntua siltä, ettei vuosien tarvitsisi juosta ihan näin nopeasti, mutta aika kuluu kun on mukavaa, eikös se niin mene.

Lähtökohtaisesti olen siis iloinen vuosien kertyessä, varsinkin nyt kun voin todeta edenneeni edellisen vuoden aikana paljon niin henkisesti kuin muillakin elämän alueilla. Olen (kuten aiemmassa kirjoituksessani kerron) asunut ulkomailla puoli vuotta, löytänyt ilon sinkkuudestani ja vapaudestani, saanut opintoni jotakuinkin päätökseen ja löytänyt jopa töitä. Tuttavapiiri täällä pienehkössä kaupungissa laajenee hitaasti mutta varmasti, ja olen muutenkin tällä hetkellä varsin tyytyväinen asioihini.

Olen kuitenkin huomannut, että osa läheisistäni ei näe tilannettani yhtä valoisana. "Mitä, ei vieläkään poikaystävää!" "Minulla oli jo tuon ikäisenä lapsia, ja niin oli minun tyttärellänikin..". Isoisäni kyseli, aionko jäädä vanhaksi piiaksi ja kehotti tekemään asialle jotain. Ok, sukupolvien eroistahan tämä on aika pitkälti kiinni. Mutta onko kaikki pakko sanoa ääneen? En haluaisi olla epäkohtelias tai pilata kenenkään haaveita lapsenlapsista, mutta totuuden nimissä on sanottava että itselläni ei ole minkäänlaista kiinnostusta lisääntyä. Ne, jotka siihen kokevat tarvetta hoitakoon asian.

Onneksi en törmännyt työtä etsiessäni epäilyksiin mahdollisesta pikaisesta perheen perustamisesta valmistumiseni jälkeen. Tosin asiaan vaikuttaa myöskin CV:stäni löytyvä kuvaus itsestäni: uraorientoitunut. Ja valitsemallani alalla on parempi ollakin jos aikoo edetä, ja minä aion. Olen usein harkinnut, onko korrektia kirjoittaa hakemukseensa, että ei aio hankkia lapsia jotta tulisi kohdelluksi tasa-arvoisesti miesten kanssa (joiden työuraan mahdollinen perhe ei tunnu vaikuttavan). Voin kertoa, että JOS JOSKUS käy niin, että minulla on lapsi, niin sen isä on kyllä ainakin yhtä paljon pois työpaikaltaan kuin mina jos lapsi sairastaa tai tarvitsee valvojaa johonkin pirun luokkaretkelle.

Harmikseni olen myös huomannut, että usein ihmiset joiden ei pitäisi hankkia lapsia, tekevät niitä liikaa ja liian nuorena. Itsekin kuulun mielestäni ryhmään, jonka ei tarvitse laittaa geenejään eteenpäin. Ei sillä, olen kyllä keskimääräistä älykkäämpi, mutta kaikki mahdolliset suvustamme löytyvät sairaudet perinyt lapsi ei ehkä osaa sitä arvostaa. Olen nähnyt liian monta tapausta, joihin pätee sama sääntö: kun ei pysty pitämään edes itsestään huolta, ei pysty myöskään huolehtimaan ehkäisystä ja tuloksena on huostaaotettu lapsi joka on saanut päihderiippuvaisilta ja/tai muuten tyhmiltä vanhemmiltaan loistavat eväät elämään.

Miettikää siis yhtä lailla toisia lastenhankintaan painostavat, sekä ne jotka eivät välttämättä aina ole niin tarkkoina sen ehkäisyn kanssa. Minä en halua maksaa lastenne laitoshoitoa.